|
Teoksiani oli ensi kerran esillä vuonna l973. Alku-aikoina maalasin melko realistisesti
ja öljyväreillä. Öljyvärit vaihtuivat vähitellen öljy-temperaksi ja edelleen temperaksi.
Myöhemmässä vaiheessa kehittelin omaksi tekniikakseni savuakvarellin. Vesi- ja peiteväri
ovat myös käyttämiäni materiaaleja. Tällä hetkellä materiaalini on jälleen öljyväri.
Teosteni aihemaailma löytyy luonnosta ja tyylisuunta liikkuu esittävän ja abstraktin
välimaastossa. Luonto on siis tärkeä innoituksen lähde ja monen abstraktilta vaikuttavan
työn taustalla on esimerkiksi havainto välkehtivästä vedestä tai vaikkapa rapakiven muodoista.
Minua kiehtovat myös muut kulttuurit ja vanha historia. Olenkin työskennellyt useaan otteeseen
myös ulkomailla. Useimmat kuvani syntyvät intuitiivisesti ja muokkaantuvat tekovaiheen aikana.
Kuviin vaikuttavat niin eletty elämä kuin lähipäivien tapahtumatkin. Usein, kun jokin alue alkaa
kiinnostaa, teen siitä useampia kuvia, sarjoja. Niinpä olen työstänyt suuriakin sarjoja kuten
esimerkiksi: Ihmisiä työnsä ääressä, Häviävää kulttuuria, Verla-aiheita, Rapakivi ja Kivijärvi
sarjat sekä useita kuvasarjoja vieraista kulttuureista, kuten Caprin Sininen luola,
Elämää Balilla, Kenian safarilta, Meksikon Kohtaamisia-sarja ja tunnelmia USA:n Mount
St. Helens´sin tulivuorelta. Talviaikana työskentelen etupäässä Kouvolan kauppahallin
2. kerroksessa, jonne valmistui Ateljee-galleriani vuonna 2005.
Työtilaani kutsun ”Puuhamaaksi” ja se toimii hyvin myös pienenä näyttelytilana.
|